Mikropedia
Advertisement

United States Of Nakistograd (tai '”USN”') on Suomessa sijaitseva mikrovaltio. Se perustettiin vuonna 2008 Hapokkaalle, Sallanpillunpohjalle. Valtion hallitusmuoto oli ennen Hillmandian Puihinnousua Diktaattorinen Natsismi-antidemokratiatasaavalta. Nykyisin se on Tasavalta. Valtion Alueella Asuu Noin 300-450 ihmistä tosin virallisesti Asukkaiksi on Julistautunut viisi henkilöä. Suurin osa Nakistogradilaisista tykkää ottaa kyrpää pyllyyn.


Historia[]

United States Of Nakistograd löydettiin 11. Syyskuuta 2008, paikallista aikaa klo: 09:45, paneskellessa. Ensin hallitsijaksi ilmoittautui King Pauliman, tosin 10 minuuttia myöhemmin vallan kaappasi hänen kaksi vihaista nahkakuulaa (99% maan väestöstä oli nahkakuulia ja 1% Paulia.) Vallankumouksen jälkeen maahan muutti yli 50% alkuperäisväestöstä lisää asukkaita. Valtiosta tuli hapokas tasavalta ja hallitsijoina toimii Munantökkijä Ja Pallinmusertaja. Uusimman selvityksen mukaan ennen Hillmandista Aikakautta vallitsi erittäin pitkäkestoinen Menkkakausi, jonka kerrotaan kestäneen jopa 20 vuotta. Menkkakausi vaikutti vain pääasiassa kaikissa tuheroissa, Nakistogradissa jossa on vielä jäljellä sen aikaista hilloa.


Maantiede[]

USN on kooltaan noin 20 neliösenttiä. Suurimpia ja tärkeimpiä kaupunkeja ovat Nakistograd, St. Nakki, Nakkinstinopolis, Nakistan ja Nakkyork. Yhteensä valtiossa oletetaan olevan 100 homoa mutta valtion johto on ilmoittanut että valtiossa on 5000 laillisesti olevaa homopoikaa. Ilmasto on aina sissijuustoinen, vuodessa on noin 40 homostelupäivää. Pääkaupunki Paulzit sijaitsee maantieteellisesti hyvin ainutlaatuisessa vaginassa. Paulzit:iä ympäröi hilloisat, mädät puskat ja kuivunut rikkihappomuuri. St. Kyrpää pidetään tärkeänä lomakohteena sen eteläisen munan laukeamisen ansiosta.


Talous[]

United States Of Nakistogradin talous on haavoittuva terska ja tällä hetkellä erittäin repaleinen. Maan valuuttana oli ennen vallankumousta Paulinfinnimätä, mutta hyperinflaation takia hinnat nousi 84 000 000 000% jonka takia valuutta jouduttiin vaihtamaan Sallanpilluhapponesteeksi (tällä nimellä toimii myös maan kuulu virvoitusjuoma). Nykyisin USN käy vilkasta kauppaa huorien kanssa. USN on ilmoittanut pääelinkeinokseen huorakaupan. Nykyisin USN:in huorat ovat kehittyneimpiä ja kiimaisimpia maailmassa. Yhdysvaltain Asuntoluotto Kriisin pahentuessa United States Of Nakistograd on joutunut myös ottamaan valtion sykkivät munat suuhun, jotka meinasivat mennä nurin.

Kulttuuri[]

Hillamandinen Aikakausi jätti Sallaan merkittävän kitka-jäljen. Nykyisinkin satoja ihmisiä tulee ihailemaan Sallan tussua. Pääkaupungin, Nakkimurskaajan tärkein rakennus on Sallan Anus. Tasavallan Palatsi on rakennettu jo varhaisella Menkkakaudella, noin vuonna 2001 (rakennukseenkäytettii sallan ihraa). Menkkakausi ja Kirpeänhillon nuolemiskausi ovat olleet merkittävimpiä kausia ennen pussin puhkeemista. Tasavallan Presidentin Pauli "Sallan immenkalvonpuhkaisija" Finninaaman puhe sallan vaginasta:

Yhtenä aamupäivänä tulin pohtineeksi sallan vikoja ja epäkohtia. Havaitsin, miten tyytymätön kansa on hänen valkovuotoiseen reikäänsä, mutta kuinka heikko kansa oli ilman hänen hajuja joita impata ja uuden pesän lietsojaa. Mahtavan, mutta alkeellisen panon ansiosta onnistuimme syrjäyttämään pillubakteerit. Hänen haponeritys oli ohi. Vaikka onnistuin työntämään munan talonmiehen perseeseen, en koskaan olisi arvannut että minut haluttiin vakituiseksi panijaksi. Niin vain kävi, kun kansa oli imenyt kulliani. Ja tänä päivänä voimme panna yhteisessä, toimivassa ja haisevassa vaginassa kehittämässä United States Of Nakistogradia kohti sen happopitoista vulvaa.

Presidentin puhe terrorismin vastaisesta sodasta:


Syyskuussa 19. 2008

”Hyvät naiset ja herrat, Nakistogradin vaikeaa alkua ei ainakaan auta tämä terrorismi ja vastarinta mitä on kylvetty Kaduilla Ja Kouluissa. Vapautemme ei maksanut mitään, mutta se on uhattuna. Me emme saa antaa sen tapahtua, se on tapahtunut liian monelle hyvinvointivaltiolle nykypäivänäkin. Tämän viimeisen kerran tänään ja huomenna tulemme olemaan vapaita täydellisesti. Jos, ja painotan Jos joudumme sotatilaan Terrorismin takia, tulemme vastaamaan tuleen tulella. Me tulemme taistelemaan kaikkialla Mahdollisessa missä Winston Churchill sanoi, ilmassa, kukkuloilla ja kaduilla, ja me emme tule koskaan antautumaan!”

Prezident Pärzzinen

Advertisement